Tuuli Vuorituulin suomenlapinkoirat ja groenendaelit Ulla
UUTISET  VIRVE  KOIRAT  PENNUT   PENTUEET  KUVIA  YHTEYSTIEDOT  LINKIT  VIERASKIRJA
Tuuli

Esittelyni

Heippa!
Olen alle 30-vuotias nainen Keski-Suomesta. Laumaani kuluu tällä hetkellä minä (Virve Vuorela) sekä koirani Roosa, Tuuli, Ulla ja Sira. Koiristani saat enemmän tietoa heidän omilta sivuiltaan. Ammatiltani olen ravintolakokki. Kokin hommat eivät kiinnostaneet minua kauheasti, joten hain Tampereelle urheiluhierojakouluun koirahierojakoulutukseen syksyllä 2003. Valmistuin koirahierojaksi vuonna 2004. Tein koirahierojan hommia vuoden verran urakalla ja hain sitten vuonna 2005 Muhokselle eläintenhoitajakoulutukseen. Valmistuin sieltä vuonna 2006. Sen jälkeen olin hommissa paikallisessa eläinkaupassa. Ja siitä lähti idea että haluan tehdä töitä eläinten parissa. Perustin oman eläinkaupan vuoden 2007 kesällä. Tällä hetkellä kauppani sijaitsee Mäntässä ja kauppa käy hyvin. Kennelnimen sain vuonna 2006 ja nimi tulee ensimmäisestä rotukoirastani Satulaakson Talvituulista (Vuorituulin). Kauppani nimikin tulee Tuulista - Eläintarvike Tuulia. 

Kasvatusperiaatteet
Kasvattajana haluan että kasvattamani koirat olisivat rotumääritelmän mukaisia. Haluan myös että ne ovat mukavia perhekoiria, joiden kanssa voi harrastaa eri lajeja. 

Roosa
Roosa on minun ensimmäinen oma koira, jonka sain 2000 vuoden isänpäivänä. Roosa on luonteeltaan pidättyväinen vieraita kohtaan, mutta sitten se on ihmisen paras ystävä kun se oppii tuntemaan ihmisen. Roosan kanssa jouduin tekemään kovasti töitä arkuuden kanssa. Roosa ei pentuna tullut edes keittiöön, kun kattilat kolisivat. Joten aloitin Roosan kanssa naksutin koulutuksen. Meillä kävi myös kouluttaja kylässä, jotta ne näkisivät millainen Roosa on. Vuosi tehtiin kovasti töitä  ja onnistuihan se viimein. Tällä hetkellä Roosa haukkuu vain ihmiset joita meille tulee kylään, mutta kyllä se sitten menee haistelemaan vierasta jos siihen ei ota katsekontaktia. 

Aloitimme  agilityn harrastamisen vuonna 2001, ja hurahdimme siihen lajiin koko sydämemme pohjasta. Roosa nauttii kun se saa suorittaa rataa. Kisa uran aloitimme vuonna 2002 seinäjoen itsenäisyyspäivän kisoilla, josta tuloksena oli hylly.

Kävimme myös Hollannissa avoimissa agilityn MM-kisoissa. Reissu oli mahtava ja hauska. Tunnelma oli siellä todella rento. Tutustuimme muihin agilityn harrastajiin ja opimme myös paljon uutta siltä reissulta.

Tuuli
Roosan ollessa 3-vuotias rupesin miettimään uutta harrastuskoiraa pk-lajeihin, koska Roosastahan ei siihen ollut arkuuden takia. Katselin eri rotuja ja heidän rotumääritelmiä. Lopulta saavuin rotuun kuin belgianpaimenkoira groenendael. Ihastuin rotuun heti, sen kanssa voisi harrastaa melkein mitä vaan. Sen jälkeen rupesin selailemaan kasvattajia. Kohdalleni osui kasvattaja, jolle oli tulossa pentuja joulukuussa ja vanhemmatkin oli hyvin pärjännyt maailmalla. Otin yhteyttä kasvattajaan ja menin käymään kasvattajalla ennen kuin pennut syntyivät. 28.12.2003  sain ilmoituksen kasvattajalta että pentuja on syntynyt. Varasin pennun siitä ja kävin hakemassa Tuulin helmikuussa.
Niin laumaamme tuli uusi jäsen Satulaakson Talvituuli, eli Tuuli.

Tuulin kanssa rupesimme heti keväällä harrastamaan jälkeä. Ja hyvinhän se meni.  Tällä hetkellä olemme siinä pisteessä että voisi lähteä kokeilemaan jäljestämistä kisoihin, mutta kun emäntä ei oikein vielä uskalla. Olemme myös harrastaneet agilitya ja kisoihin pitäisi vaan mennä.

Ulla
Tuulin ollessa vuoden ikäinen, minulle tuli hoitoon suomenlapinkoira Puhtituulen Ullariina, "Ulla".
Ullan oltua minulla viikon hoidossa teimme  kasvattajan kanssa sijoitussopimuksen . Ullan kanssa harrastamme jälkeä, ja koirien jäljestämistä, olemme myös olleet etsimässä kadonneita koiria.  Kävimme myös haku metsässä, mutta kun porukkaa ei ollut tarpeeksi hajosi koko haku homma.  Olemme myös piipahtaneet muutamassa näyttelyssä.

Sira
Uusin tulokas on tällä hetkellä Sira eli Tendance Arctica. Sira tuli meille jouluna 2007.